Dominainen ei seuraa johtajaa

28.3.2014

Dominutzin toiminta on aika paljonkin erilaista kuin perinteisten kuorojen. Jos pysähtyy miettimään, mitä kuoromusiikki on, tulee kenties ensin mieleen iso määrä laulajia, sitten kuoronjohtaja, kuoroasut, tietyntyylinen musiikki ja toki laulaminen useassa stemmassa. Laulajat seuraavat silmä tarkkana johtajaa, joka näyttää kappaleiden rytmin, nyanssit ja tunnetilat. Dominutzia ja perinteisiä kuoroja yhdistää stemmalaulanta, mutta siihenpä yhtäläisyydet nopeasti loppuvatkin. Blogipostauksen otsikossakin on pieni kompa: me emme seuraa johtajaa, koska meillä ei sellaista ole.

Kun lauluryhmäämme perustettiin lähes 8 vuotta sitten, yhtenä johtoajatuksena oli luoda jotain uutta: ryhmä, jota yhdistävät kunnianhimo, tavoitteellisuus ja läsnäolo esiintymishetkessä. Vuosien aikana tekemisemme on ameebamaisesti kehittynyt. Voisi jopa sanoa, että olemme kehittäneet omanlaisemme "Dominutz-filosofian". Se tarkoittaa tiettyä ei-kuoromaista, demokraattista lauluryhmässä laulamista, jossa ehkä eniten korostuu laulajien omaa vastuu stemmojen opettelussa, itsenäinen harjoittelu, kappaleiden tulkintaan keskittyvä ilmaisu ja ohjelmiston valitseminen yhdessä. Se, että jokainen pääsee vaikuttamaan ja tekemään.

No mitäs tämä ylevä kuvaus sitten tarkoittaa meidän laulajien arjessa? Lauluryhmä Dominutz, tai me ryhmässä laulavat Dominaiset, harjoittelemme joka tiistai koko porukalla. Äänenavauksen jälkeen, jonka muuten jokainen laulaja vetää vuorotellen, pääsemme hiomaan harjoitussuunnitelman mukaisia kappaleita, joita jokaisella harjoituskerralla on 2−4.

Jokaisella ohjelmiston kappaleella on vastuuhenkilö, eli laulaja, joka pureskelee kappaleen sanoman, tunnelman ja tulkinnan. Hän välittää ajatuksensa muille laulajille ja ohjaa harjoittelua ja tulkintaa. Myös tällä tavalla saamme lauluihimme monipuolista soundia. Harjoituksissa ei läpilauleta tai "sahata" kerrasta toiseen stemmoja, vaan ne jokainen laulaja on harjoitellut joko itsenäisesti tai stemmansa kanssa erillisissä stemmaharjoituksissa. Järjestämme myös teemallisia laululeirejä ryhmällemme. Leireillä keskitytään esimerkiksi äänenmuodostukseen tai esiintymiseen. Kaiken tämän tavoite on laadukas laulaminen ja ainutlaatuisen läsnäoleva kontakti sekä laulajien välillä että yleisöön.

Laulamisen lisäksi me Dominaiset vaikutamme yhdistyksemme hallituksessa, lauluryhmän ohjelmistoryhmässä tai markkinointiryhmässä. Tai sitten tapaamme isommasta tai pienemmästä syystä esimerkiksi teatterissa tai ravintolassa kuoharin äärellä. Aktiivista porukkaa siis!  

Tule toukokuussa konserttiimme kokemaan miltä Dominutz kuulostaa. Samalla otat riskin, että joku laulajista saattaa hyvinkin katsoa sinuun laulun aikana. Samalla voit todeta, että laulumusiikkia voi esittää seuraamatta johtajaa ja pukeutumatta mustiin kuorokaapuihin!

 

Hanna

 

Palaa blogin pääsivulle