9 aistia ja dinosauruksen jalat

9.11.2013

Pari kertaa vuodessa Dominutzilla on tapana kokoontua viikonlopuksi hiomaan yhteistä sointia. Intensiivisten rupeamien aikana viriää uusia oivalluksia – ja kyllä niinä viikonloppuina nauretaankin paljon. Kummasti pystytään ajattelemaan asioita syvemmin kuin normaaleissa viikkotreeneissä.

Lokakuussa ”leireilimme” Hervannan vapaa-aikakeskuksessa. Yöksi mentiin sentään kotiin. Toukokuussa leiriviikonloppumme yhteyteen samaisessa vapaa-aikakeskuksessa osuivat Kulttuuriyhdistys Anatolian myyjäiset. Kotoa tuotu evässalaatti jäi silloin syömättä, kun tauolla piti sännätä hamstraamaan öljyä, pähkinää ja hunajaa pursuavia leivonnaisia sekä filotaikinasta tehtyjä suolaisia nyyttejä. Haaveilin turkkilaisista herkuista tälläkin kertaa, mutta liian hyvä tuurihan se olisi ollut, jos oltaisiin taas osuttu myyjäisaikaan.

Mutta herkkua saatiin leirin sisällön muodossa. Molemmat leiripäivät aloitimme ykkösaltto Tiinan vetämällä pilateksella. Suurimmalle osalle pulahdus lajin pariin taisi olla ensimmäinen, vain muutama oli käynyt pilateksessa aiemmin. Pienimuotoista mutta ah, niin tehokasta.

Lauantaina ohjaaja Jyri Siimes inspiroi meitä hahmottamaan tilaa ja omaa itseä. Haimme itselle ominta liikekieltä muun muassa japanilaisen buto-tanssin hengessä. Valkoisiksi emme sentään itseämme kalkinneet, vaikka sekin buto-perinteeseen kuuluu. Pohdimme myös esiintymisjännitystä ja sen ottamista hyötykäyttöön. Ihan totta: käsien hikoamisen, sydämen kiihtyvän sykkeen ja levottomuuden voi tulkita kehon riemukkaaksi reaktioksi. Kroppa iloitsee tietäessään, että pian se pääsee vapauttamaan kaiken hyvän energian. 

Jyri muistutti, että esiintyvälle ihmiselle on hyötyä, jos hän tuntee kaikki yhdeksän aistia. Yhdeksän! Vähemmän tuttuja aisteja ovat muun muassa lämpötila-aisti ja kinesteettinen aisti. Kinesteettinen aisti tarkoittaa asentojen ja liikkeiden hahmottamista: jos suljen silmäni ja liikutan käsivarsiani, tiedän, missä asennossa ne ovat, vaikken niitä näekään.

Niinpä sitten liikuttelimme itseämme silmät suljettuina.

Ja ne muut harjoitukset?

Suussasi pörrää kärpänen. Käsivartesi heiluvat huiveina tuulessa. Keuhkosi ovat valumaisillaan pihalle, mutta yrität kannatella niitä. Kävelet varovasti kuin heikoista heikoimmalla jäällä.

Miten menisit sisään tuohon mielikuvaan?

Tai tähän? Korppikotka nokkii päätäsi. Käsivartesi rapisevat hiekkana pois. Kuuma vesisuihku ryöppyää rinnallesi. Kävelet dinosauruksen jaloilla.

Sunnuntaina seistiin ihan omilla jaloilla ja työstettiin kahta toukokuun konsertin biisiä laulunopettaja Heidi Kiviharjun johdolla. Ei kun hetkinen, ei seisty ihan koko aikaa, sillä välillä laulettiin konttausasennossakin. Heidi on käynyt kouluttamassa meitä pari kertaa aiemminkin ja on tosi inspiroiva tyyppi. Tykkään Heidin suorasanaisuudesta. Koska haluamme kehittyä vielä nykyistäkin paremmiksi, jonkun pitää uskaltaa sanoa pienistäkin yksityiskohdista.

Heidin kanssa pohdittiin rytmitykseen, artikulaatioon ja yleensäkin tulkintaan liittyviä asioita. Yksi Heidin tulkintavinkki oli ”seurakuntanuori, joka kaatuu rappusissa”. Miltähän moinen kuulostaa biisissä Tämän taivaan alla? Toukokuussa se kuullaan.

 

Anu K.

 

Palaa blogin pääsivulle