Kulisseista kuultua -blogi

H-hetki lähenee

Se kurkkii jo kulman takaa ja verottaa yöuniamme. Se hetki, jota kohti pyrkiessämme olemme vuodattaneet hikeä ja kyyneleitä. Ohi ovat ne siihen hetkeen tähdänneet lukemattomat harjoitukset,…

Äitienpäivää odotellessa

Mikä on dominaisen mitta? Mitta kuvaa yleensä jonkin asian suuruutta. Dominaisen mittana voisi toimia vaikkapa äänialan laajuus, eläytymiskyky, äänenvoimakkuus ja esiintymisjännitys. Rajoitutaan tällä…

Panokset kovenee – konsertti lähenee

Mitä pidemmälle huhtikuu etenee ja mitä kovemmin toukokuu alkaa kolkutella ovella, sitä konkreettisemmaksi konserttimme on tullut. Maaliskuun lopulla kävimme jälleen laululeireilemässä Hervannan…

Dominainen ei seuraa johtajaa

Dominutzin toiminta on aika paljonkin erilaista kuin perinteisten kuorojen. Jos pysähtyy miettimään, mitä kuoromusiikki on, tulee kenties ensin mieleen iso määrä laulajia, sitten kuoronjohtaja,…

Laulamisen ihanuudesta

Aamu alkaa pienellä suihkulaulannalla. Työmatkan kiirehdin sävelten siivittämänä. Työpaikalla huomaan päivän mittaan hyriseväni milloin mitäkin – ja milloin missäkin. Kaupassa poimin ostokset kärryyn…

Lauluryhmän ohjelmisto – miten kaikki saa alkunsa?

Helmikuussa ei tänä talvena juuri hiihdellä, vaan paahdetaan eteenpäin vuorotellen loskassa ja vuorotellen asfaltti näkyen, jo lähes keväisessä säässä. Domi-naistenkin ajatukset ovat jo toukokuussa ja…

Vaatteita, valokuvia ja vauvauutisia

Vuosi on vaihtunut, ja ollaan askeleen lähempänä suurta päämäärää eli Tässä, hetkessä -konserttia. Ennen vuoden vaihtumista Dominutz päätti virallisesti syyskauden sääntömääräisessä syyskokouksessa…

Kun Joulupukki ovelle kolkuttaa

Niin se syksy vain on vierähtänyt jonnekin, ja joulu alkaa olla ovella. Joulupukkihan tunnetusti on jo hyvissä ajoin passittanut tonttunsa kurkkimaan ikkunoista ja kirjaamaan ylös niin kiukut kuin…

Pitkästä aikaa keikalla!

Viime perjantaina päästiin vihdoin taas yleisön eteen. Kyseessä oli Ylöjärven kaupungin henkilöstöjuhla, jossa lurautettiin muutama biisi pop-ohjelmistosta. Porukkamme oli selvästi innoissaan…

9 aistia ja dinosauruksen jalat

Pari kertaa vuodessa Dominutzilla on tapana kokoontua viikonlopuksi hiomaan yhteistä sointia. Intensiivisten rupeamien aikana viriää uusia oivalluksia – ja kyllä niinä viikonloppuina nauretaankin…

Uudempia